Kartalle julkisista tuista* 10 päivässä (*ml. Business Finlandin avustuksista)

Niemelä & van Niekerk Consulting

Startup-yrittäjä! Jos liikevaihdon kasvattaminen, uusien työpaikkojen luominen ja aineettoman omaisuuden suojaaminen kiinnostaa, niin nämä 3 avustusmuotoa auttaa kattamaan jopa valtaosan kustannuksista olematta mitenkään vaikeita hakea.


Kurssin avulla pääset kartalle kolmesta eri rahoitusvaihtoehdoista, ja opit, mihin tukia voi käyttää, mitkä on niiden hakukriteerit, millainen on "hyvä" hakemus, ja kuinka hyödynnät oppimaasti uudestaan ja uudestaan uusissa julkistukihakemuksissa. 


Kun lähdit startup-yrittäjäksi, ajattelitko kenties että uusi tuote-/palveluideasi on niin hyvä, että se tulee käytännössä myymään itse itsensä, tai että onnistut houkuttelemaan sijoittajan mukaan toimintaan jo ennen kuin myynti on ehtinyt kunnolla alkaakaan?

Tilastojen valossa kuitenkin valtaosa startup-yrityksistä epäonnistuu yrityksessään muuttaa maailmaa, ja yksi tavallisimmista syistä on se, että rahat loppuu kesken.

Tuotekehitys kestää arvioitua kauemmin, maksaa enemmän, ja tuo tuloja sekä odotettua hitaammin että vähemmän, jos ja kun myynti pääsee joskus alkamaan.


Lisäksi on tavallista, että etenkin uudet tai uudehkot yrittäjät eivät tule kartoittaneeksi markkinapotentiaalia tai suunnitelleeksi IPR-strategiaa.

Hyviä, yritystä aidosti hyödyttäviä neuvoja ei ole helppo löytää, saatikka viedä käytäntöön saakka.

Lähtökuoppiin sutimaan jäämisen voi parhaiten välttää purkamalla tavoitteet toimenpiteiksi, ja systemaattisesti hyödyntämällä kulloiseenkin vaiheeseen saatavilla olevat tuet.

Kun yritys maksaa erilaisista huolella suunnitelluista, projekteiksi paketoiduista toimista, joita kasvu ja kansainvälistyminen edellyttää, vaikkapa vain puolet, onnistumisen mahdollisuudet paranee merkittävästi.

Eheällä suunnittelulla rahat saadaan yksinkertaistettuna paitsi riittämään pidemmälle, myös yltämään kattamaan sellaisia kustannuksia, joihin ei muutoin ehkä olisi etenkään alkuvaiheessa varaa, esim. aineettoman omaisuuden suojaustoimia. Suunnittelu auttaa myös estämään startupeille tyypillisen häröilyn, jonka seurauksena rahaa palaa myös "ei-kriittisiin" toimiin. 

Juuri IP-asiat on kuitenkin usein aivan avainasemassa, kun haetaan uusia julkisia tukia, tai vaikkapa kartoitetaan sijoittajakiinnostusta.

Yritykset, jotka ymmärtää pysähtyä pohtimaan aineettomia omaisuusasioita, ovat usein muutenkin tietoisia uusien tuotteiden tai palveluiden kaupallistamiseen liittyvistä haasteista, ja vastaanottavaisia riskienhallintatoimille erilaisia asiantuntijapalveluita hyödyntämällä.

Lisäksi yritykset, jotka ovat oppineet hyödyntämään julkisia tukia toimintansa kehittämiseen, kasvattamiseen ja kansainvälistymiseen, eivät yleensä asioi esimerkiksi Business Finlandin kanssa kerran, vaan toistuvasti, ja hyödyntäen sekä avustuksia että lainavaihtoehtoja.

Edelleen on kuitenkin valtava määrä yrityksiä, jotka eivät edes korona-aikaan tohtineet hakea silloin tarjolla ollutta "helppoa rahaa", olettaen, että tuet monimutkaisia ja byrokraattisia himmeleitä, jotka on vain “isojen” yritysten saatavilla.

Tosiasiassa tukiin ei liity mitään ihmeellistä mystiikkaa, ja jo 1-2 henkilöä työllistävät yritykset voivat saada liiketoiminnan kehittämiseen erilaisia avustuksia, jotka kattavat 50-90% kustannuksista.

Lisäargumenttina, lainan tai avustuksen siivittämänä, esimerkiksi Business Finlandin asiakasyritysten vienti kasvaa keskimäärin 25% ja liikevaihto 22% kun taas uusia työpaikkoja syntyy keskimäärin 3,75 ja patentteja tai patenttihakemuksia 0,5 (lähde: Business Finland).

Kun sinäkin opit näkemään julkiset tuet yritystä sen eri vaiheissa tukevana kasvun ja kansainvälistymisen ponnahduslautana etkä yksittäisinä rahapulaan korjaavina laastareina, voit aidosti kehittää liiketoimintaasi, vähentää toimintaan liittyviä riskejä ja hallita kustannuksia.

Hei! Olen Satu Niemelä, ja autan yrittäjiä hyödyntämään erilaisia julkisia tukia yritystensä kasvuun ja kansainvälistymiseen.
Eroan useimmista muista liiketoimintakonsulteista siten, että olen itsekin ollut startup-yrittäjä, joka on hiki päässä yrittänyt saada tolkkua esimerkiksi Business Finlandin rahoitusvaihtoehdoista ja niihin liittyvistä kriteereistä.

Vuosien mittaan olen itse hakenut ja saanut erilaisia julkisia tukia niin omien yritysten kuin kymmenien asiakasyritystenkin toiminnan kehittämiseen, ja olen myös konsultoinut muita yrityksiä, jotka tarjoavat julkisten tukien hakemiseen liittyviä palveluita omille asiakkailleen.

Olen akateemisesti koulutettu usean tutkinnon liiketoimintakonsultti, Business Finlandin hyväksymä kansainvälistymiskonsultti, ja entinen Euroopan Komission Horizon 2020 puiteohjelman asiantuntija-arvioitsija.

Tiedän, millainen on hyvä hakemus, ja kuinka niitä arvioidaan rahoittajan näkökulmasta, ja ymmärrän, että rahoitusvaihtoehdoista saa parhaan hyödyn toimimalla suunnitelmallisesti. 


Osallistuttuasi valmennukseen sinäkin osaat suunnitella ja hakea erilaisia julkisia tukia. 


Olen nyt koonnut yli kymmenen vuoden kokemukseni julkisista tuista opetuskokonaisuudeksi, jonka avulla sinäkin osaat paitsi hakea julkisia tukia, esim. Business Finlandin avustuksia, myös laatia hakemuksen niin, että siitä on yrityksellesi mahdollisimman paljon hyötyä.

Kun tulet mukaan, opit mm.

  • Kolme erilaista julkista tukea, ja mihin niitä voi käyttää
  • Millaiset kriteerit hakijayrityksen pitää täyttää
  • Mitkä on hyvän hakemuksen tunnusmerkit ja miten voit parantaa omia tukien saantimahdollisuuksia
  • Tyypilliset sudenkuopat, ja kuinka välttää ne
  • Kuinka hyödynnät oppimaasi uudestaan ja uudestaan uusissa julkistukihakemuksissa


Liity nyt pilottiryhmään ja säästä selvää rahaa!

Tämä kurssi tarjotaan nyt ensimmäistä kertaa, ja sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus liittyä pilottiryhmään hintaan €79.00, jos sitoudut antamaan palautetta kurssin lopuksi.

Neljä valmennuskertaa, jotka tuovat tuloksia


Valmennus koostuu neljästä videoverkkovalmennuskerrasta, jotka järjestetään seuraavasti:

  • Valmennus 1, ma 15.7.2024 klo 11-12:30, Kolme eri julkistukivaihtoehtoa 
  • Valmennus 2, ke 17.7.2024 klo 11-12:30, Mihin tukia voi käyttää
  • Valmennus 3, ti 23.7.2024 klo 11-12:30, Tukien hakeminen käytännössä
  • Valmennus 4, to 25.7.2024 klo 11-12:30, Millainen on "hyvä" hakemus


Jokaisesta verkkovalmennuksesta tulee tallenne, ja sinulla on pääsy kaikkeen valmennuksen materiaaliin 2kk ajan. Ei siis haittaa mikäli et pääsisi paikalle, voit käydä valmennuksen läpi itseopiskeluna omaan tahtiin.

Jokaisen valmennuskerran lopuksi sinun on mahdollista kysyä mieltäsi askarruttavia asioita ja voit lähettää minulle kysymyksiä myös etukäteen.

Riskitön takuu


Sinulla on täydet 14 päivää aikaa kokeilla kurssia ilman riskiä. Jos et jostain syystä ole tyytyväinen, lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen satu@sep.consulting takuuajan sisällä, ja saat rahasi takaisin.

Asiakaspalautetta:


Satu auttoi minua hakemaan muutaman kuukauden sisällä kahta eri avustusta, jotka molemmat myönnettiin, vaikka yritys on perustettu vasta vuoden alussa. Nyt meillä on jo kolmas hakemus jättövalmiina, jolle on jo alustavasti suunnitelu myös jatkorahoitushakemus. Rahallinen hyöty on tuntuva, mutta myös suunnitelmamme ovat nyt paljon selkeämmät.
- Veeti Hietasalo, Mad Tech Oy


Tee päätös muuttaa yrityksesi tulevaisuus


Älä jatka tinkimällä kasvua tukevista ostopalveluista tai uusien henkilöiden palkkauksesta pyrkien itse hoitamaan kaikki mahdollinen, vaan liity koulutukseemme ja opi kuinka voit julkisia tukia hyödyntämällä pienentää uusiin avauksiin liittyviä kustannuksia ja epäonnistumisen riskejä.

Tämä koulutus on sijoitus yrityksesi tulevaisuuteen, ja sen hyödyt kantavat koko yrityksesi elinajan.


Kuvittele, että yrityksellesi myönnetään kurssin opeilla seuraavan vuoden aikana julkisia tukia, joiden avulla pääset laajentamaan uusille, mahdollisesti kansainvälisille markkinoille, tavoitat uutta asiakaskuntaa, kehität uusia innovatiivisia tuotteita tai palveluita, tai teet aineettomaan omaisuuteen liittyviä selvityksiä tai suojaustoimenpiteitä.

Kuinka arvokkaita nuo toimet olisivat sinulle?


Ilmoittaudu nyt ja ota ensimmäinen askel kohti julkisten tukien systemaattista hyödyntämistä osana yrityksesi kasvua ja kansainvälistymistä.

Jos haluat ymmärtää miten voisit kasvattaa yrityksesi liikevaihtoa, luoda uusia työpaikkoja tai suojata aineetonta omaisuuttasi julkisia tukia hyödyntämällä, niin ilmoittaudu mukaan nyt: 


Hinta: €79.00 (sis. ALV 24%)

Tarjous voimassa vain sunnuntaihin 16.6. klo 22:00 asti. Älä jää paitsi!

Valmennuksessa esitellyt avustukset:

  • IPR-esiselvitysanalyysi
  • Innovaatioseteli
  • Tempo


Jos yrityksellesi myönnetään kaikki kolme tukimuotoa, yhteenlaskettu rahallinen hyöty yrityksellesi on €1,350.00 + €4,500.00 + €60,000.00, eli yhteensä €65,850.00 (omarahoitusosuus €150.00 + €1,500.00 + €20,000.00, eli yhteensä €21,650.00).

Kartalle julkisista tuista* 10 päivässä (*ml. Business Finlandin avustuksista)
79,00 €

sis. ALV 25.5 %